Media
LEHDISTÖTIEDOTE
vapaa julkaistavaksi 12.9.2009
5. CIRCUS RUSKA FESTIVAL 23.- 24.1.2009
Suomen pitkäikäisin nykysirkusfestivaali, Circus Ruska Festival, järjestetään Tampereella viidennen kerran 23.-24.1.2009. Festivaali on kasvattanut tasaisesti kävijämääräänsä vuosi vuodelta ja näin odotetaan nytkin käyvän, kun Tullikamarin kulttuurikeskus muuttuu sirkusareenaksi kahden vuorokauden ajaksi.
5. Circus Ruska Festivalin ohjelmistossa sirkuksen perinteet ovat vahvasti läsnä esimerkiksi esitystilassa: esitykset esitetään oikean nousevan sirkuskatsomon keskellä! Uuden katsomon myötä Pakkahuoneen näkyvyysongelma poistuu ja jokaiselta paikalta näkee esteettä maneesille.
Festivaali jatkaa aikaisempien vuosien tapaan laajenemistaan. Vaikka festivaalin ohjelmistosuunnittelun perusrakenne on sama, eli jokaisella katsojalla on mahdollisuus nähdä koko tarjonta, on esityksiä luvassa enemmän kuin koskaan. Kaikkien esitysten katsomiseen myös kannustetaan festivaalipassihinnoittelulla. Koko Tullikamari on nyt klubia myöden käytössä koko viikonlopun. Sirkusklubejakin on kaksin kappalein. Perjantai-iltana lava on avoin poikkitaiteellisessa Mahdollisuus! -illassa ja lauantaina järjestetään suosittu Circus Carnival Club. Festivaaliviikonloppuna on tarjolla todellinen sirkuksen rautaisannos, jossa klubilla tarjoillaan päivisin myös maksutonta oheisohjelmaa, jota voi tulla seuraamaan lounaan tai kahvittelun merkeissä.
Varsinaista festivaaliohjelmistoa suunniteltaessa on otettu huomioon eri ikäryhmät ja tarjonta tulee olemaan laaja. Marraskuun lopussa julkaistava ohjelmisto on vielä suuri salaisuus, mutta tässä vaiheessa voidaan paljastaa Tampereelle pitkään odotettu vieras: Ranskassa asuva sirkustaiteilija Jani Nuutinen. Taiteen valtionpalkinnolla palkittu taiteilija tuo festivaalille vuosia Eurooppaa menestyksekkäästi kiertäneen soolotrilogiansa ensimmäisen osan, Un cirque tout juste. Uuden sirkuksen syntysijoilla Ranskassa esitys on ollut arvostelumenestys, mutta se on nähty Suomessa vain muutaman kerran. Esineteatterin hengessä tehty pienimuotoinen, lämpimän nostalginen nykysirkusesitys kulkee perinteisen virtuoosimaisuuden toiselle puolen.
Festivaali on saanut myös uuden ilmeen. Uuden logon on suunnitellut graafikko Kari Jokinen. "Tarkoituksena oli tehdä logo, joka on leimallisesti perinteistä sirkusta mutta kuitenkin nykypäivän fiiliksellä" kertoo Jokinen työstään. Uudistetun ilmeensä myötä 5. Circus Ruska Festival haluaa toivottaa uudet ja vanhat sirkuksen ystävät mukaan nauttimaan korkeatasoisesta sirkustaiteesta sekä silkasta karnevaalihumusta!
Lisätietoja:
Eero Auvinen, puh: 044-5049750, eero[AT]circusruska.com
Pressikuvia: http://www.circusruska.com/fi/media.html
Kuvat


